Materiaalit

Maahantuomissamme kalusteissa on pääsääntöisesti käytetty materiaalina aitoa puuta. Kalusteet valmistetaan pääosin käsityönä ja siksi niissä saattaa esiintyä pieniä eroavaisuuksia mm. mittojen osalta. Maahantuomiemme kalusteiden materiaaleissa on otettu huomioon ekologiset lähtökohdat ja siksi suosimme esimerkiksi kierrätettyjä materiaaleja tuotannossamme.

Akaasia

Akaasia on tiheäsyinen ja hyvin painava kovapuu, trooppisten ja subtrooppisten alueiden ikivanha traditionaalinen käyttöpuu.

Kaikissa maahantuomissamme Acazia kalusteissa käytetty puu tuotetaan Intian valtion valvomilla viljelmillä, eikä akaasiankäyttö huonekaluissa siten vaaranna sademetsiä tai luonnon ekologista tasapainoa.

Kierrätysmänty

Driftwood ja Homestead sarjamme ovat valmistettu kierrätysmännystä. Tuotteiden puumateriaali elää toista tai kolmatta elämäänsä ja siksi tuotteiden pinta on yksilöllinen. Siinä voi näkyä naulanreikiä, halkemia ja muita pintavikoja värieroineen.

Euroopan Unionin puutavaran käyttöä koskeva säädös no 995/2010 suosii huonekalujen raaka-aineena erityisesti elinkaarensa loppuun päässyttä kierrätyspuuta, joka muuten päätyisi polttopuuksi tai jätteeksi. Kierrätyspuun käyttö huonekalujen valmistuksessa on eettisesti ja ekologisesti kestävää.

Rottinki

Rottingista valmistettu huonekalu sopii yhtä hyvin terassille, kuin saunatiloihin ja olohuoneeseenkin. Rottinki kestää haurastumatta kesän auringonpaisteen ja talven kovat pakkaset. Punosten katkeilemista ei tarvitse keväällä pelätä.

Rottinki raaka-aineena on edullista ja rottingin käyttäminen huonekaluissa edustaa vihreätä arvomaailmaa. Rottinki on nopeakasvuista ja uusiutuvaa luonnon materiaalia. Se on ympäristöystävällistä ja kierrätyskelpoista. Rottingin hävittäminen on ongelmatonta, sen polttamisessa ei synny myrkyllisiä kaasuja.

Valitsemalla rottingin annat samalla äänesi sademetsien tuhoutumista tai maapallon uusiutumattomien fossiilisten raaka-ainevarojen, kuten öljyvarojen tuhlausta, vastaan.

Pääosa maailman rottinkiraaka-aineesta on peräisin Indonesiasta, lähinnä Sulawesin saarelta. Thomartin maahantuomat rottinkikalusteet on valmistutettu käsityönä Javan saarella. Olemme mukana runkojen suunnittelussa ja haluamme kiinnittää korkean laadun lisäksi erityistä huomiota tuolien ja sohvien istuinmukavuuteen.

Rottinkisten ulkokalusteiden aktiivinen käyttöaika Suomessa on huhtikuusta lokakuun loppuun, sillä rottinki on paras ja edullisin materiaali lasitetuilla kerrostalojen parvekkeilla ja suojaisilla terasseilla. Rottinki pitää kosteastakin, mutta ulos sateeseen kalusteita ei pidä jättää. Ja muista, että tyynyjen päällyskankaat haalistuvat helposti suorassa auringonpaisteessa.

Kubu on paksu rottinkilajike, joka saa erityisen kauniin harmaanruskehtavan sävynsä, kun se haudataan tuoreena mutaan ehkä noin kuukauden ajaksi ennen sen työstämistä huonekalujen verhoiluun. Kubua ei pintakäsitellä mitenkään, vaan se on aina aito oma itsensä, joskus harmaampi, joskus enemmän ruskehtavan sävyinen.

Keisaripuu, Paulownia

Ludwig sarjan tuotteiden runko on valmistettu täyspuusta (Keisaripuu, Paulownia). Kannet ja levypinnat ovat mdf-levyä, jossa Keisaripuinen pintaviilu. Laatikoiden materiaali maalattua mdf-levyä.

Puun ja Keisaripuuviilun hillitty vaaleanharmaa antiikkikäsittely, jossa puun syyt jäävät näkyviin, antaa Ludwig-sarjalle kodikkaan hienostuneen ulkonäön. Tuotteiden pitsikoristeet on valmistettu metallista. Keisaripuun käyttö on ekologisesti turvallista. Tähän sarjaan käytetty raaka-aine tulee Kiinan valtion valvomalta viljelmältä.

KAUPPIASMYYNTI

Henri Ailio

Puh. 040 5411803

henri.ailio@phnet.fi

THOMART OY

Veistämönaukio 1-3,
20100 TURKU

Puh. 03 882200

info@thomart.fi

Varasto (LGT Logistics Oy) & Showroom

Iso-Paavolankatu 2 A
15520 LAHTI

Copyright © Thomart Oy 2016