Rottinki raaka-aineena on edullista ja rottingin käyttäminen huonekaluissa edustaa vihreätä arvomaailmaa. Rottinki onnopeakasvuista ja uusiutuvaa luonnon materiaalia. Se onympäristöystävällistä ja kierrätyskelpoista.
Kun valitset rottinkipunoksen muovipunoksen sijasta, kuulut siihen ympäristöstään vastuuta kantavien kuluttajien kasvavaan joukkoon, joka haluaa tukea luonnon kestävää kehitystä.
Valitsemalla rottingin annat samalla äänesisademetsien tuhoutumista tai maapallon uusiutumattomien fossiilisten raaka-ainevarojen, kuten öljyvarojen tuhlausta vastaan.
|
Pääosa maailman rottinkiraaka-aineesta on peräisin Indonesiasta,lähinnä Sulawesin saarelta. Thomartin maahantuomat rottinkikalusteet onvalmistutettu käsityönä Javan saarella. Olemme mukana runkojensuunnittelussa ja haluamme kiinnittää korkean laadun lisäksi erityistähuomiota tuolien ja sohvien istuinmukavuuteen. Rottinkikalusteiden aktiivinen käyttöaika Suomessa on huhtikuusta lokakuun loppuun, sillä rottinki on paras ja edullisin materiaali lasitetuilla kerrostalojen parvekkeilla ja suojaisilla terasseilla. Rottinki pitää kosteastakin, mutta ulos sateeseen kalusteita ei pidä jättää. Ja muista, että tyynyjen päällyskankaat haalistuvat helposti suorassa auringonpaisteessa. Lasitetulle parvekkeelle ei kannata hankkia kalliita muovirottinkikalusteita, sillä edullinen rottinki kestää sään vaihtelut lasitetulla parvekkeella hyvin, haurastumatta, läpi vuoden.
|